Miten pakata matkalaukut hyvin matkustaessasi?

On edullista matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla

On edullista ja ekologista matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla. Mitä painavampia laukkuja sinulla on, sitä enemmän lentopolttoainetta kuluu. Tämän tietävät tietenkin myös lentoyhtiöt. Halpalentoyhtiöt laskuttavat usein jokaisesta ruumaan laitettavasta laukusta erikseen. Esimerkiksi Espanjaan lennettäessä matkalaukun hinta saattaa olla 25 euroa suunta. Jos et tarjouslippuja ostaessasi huomaa, että lippu oikeuttaa ottamaan mukaan vain 8–10 kiloa painavan käsimatkatavaran, saatat joutua maksamaan matkalaukustasi jopa 50 euroa, sillä matkalaukun lentolipun ostaminen vasta lentokentällä on kallista. 

Vaikka olisit valmis maksamaan tavaroiden kuljetuksesta tai onnistut löytämään yhtiön, mikä antaa sinun ottaa mukaan myös 23 kilon painoisen matkalaukun, kannattaa se pakata hyvin. Mikään ei ole ikävämpää kuin perille saapuessaan huomata, että laukun sisältö on:

a) tuhriintunut auenneen shampoopurkin vuoksi

b) vaurioitunut – siinä meni tuliaisiksi ostettu astiasto!

c) hukkunut matkalla, sillä ylitäyteen ahdettu laukku on auennut ja tavarat ovat levinneet pitkin maailmaa.

Miten saan vaatteet mahtumaan mahdollisimman pieneen tilaan?

Valtaosan matkalaukusta vievät useimmiten vaatteet ja kengät. Kenkien sisään mahtuu toki paljon tavaraa, esimerkiksi vöitä ja rullaksi käärittyjä alusvaatteita, mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa miettiä, tarvitseeko oikeasti niin paljon vaatteita mukaan. Kun on karsinut vaatteet vielä kerran, kannattaa suorittaa vielä toinenkin karsimiskierros, ja sen jälkeen kolmas. Yleensä joutuu kuitenkin huomaamaan, että on pakannut mukaansa vaatteita, joita ei lainkaan tarvitse. Varsinkin, jos tietää kuitenkin sortuvansa ostoksiin, ei kannata pakata mukaan juuri lainkaan vaatteita.

Kolmen viikon reppureissulla oikeasti tarvittavat vaatteet mahtuvat mainiosti pelkkään selkäreppuun, uskokaa tai älkää. Matkakohteessa voi pestä pyykkiä ihan samaan tapaan kuin kotimaassakin, joten ei kannata ottaa mukaan kuin vajaan viikon alusvaatteet, muutama t-paita, varahousut, pyyhkeeksi tai kietaisuhameeksi käyvä saronki ja ehkä joitain lämpimämpiä vaatteita, riippuen tietenkin siitä, onko menossa Huippuvuorille vaiko Honoluluun. Pakkaa myös joogavaatteet, jos haluat huolehtia liikkuvuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista myös reissun päällä. Joogavaatteet tosin sopivat erinomaisesti matkustusvaatteiksi, sillä ne ovat joustavia ja miellyttäviä päällä. Mikäli haluat ottaa mukaan oman joogamaton, voi olla hyvä sijoittaa varsinaiseen matkajoogamattoon. Matkajoogamaton paksuus on vain noin 1,5 millimetriä, ja se ei kärsi, vaikka sen taittelee laukun pohjalle.

Vaatteet mahtuvat pieneen tilaan, kun laitat ne muoviseen tyhjiöpakkauspussiin. Tyhjiöpakkauspusseja myydään halpahalleissa ja supermarketeissa parin euron kappalehintaan, ja ne kestävät monta käyttökertaa. Kun tyhjiöpussi on täynnä, sulje suuaukko ja paina liika ilma pois. Siihen tilaan, mihin normaalisti mahtuisi vain yksi villapaita, mahtuu nyt ainakin neljä neuletta – kokeile, jos et usko! Jos otat mukaan vain alusvaatteita ja pari t-paitaa, voit kokeilla pakata ne samalla periaatteella kahden litran minigrip-pussiin. Väljästi pakatun laukun vetoketju tuskin aukeaa, joten voit odottaa kaikkien matkatavaroidesi ilmestyvän määränpäähäsi.

Kuinka pakata tavarat niin, etteivät ne mene rikki?

Jos mukaasi tulee esimerkiksi astiasto tai tuliaisviini, tulee se pakata niin, ettei se pääse liikkumaan laukussa, ja että se on kauttaaltaan suojattu sopivilla pehmusteilla. Paras pehmuste on kuplamuovi, mutta jos sellaista ei ole saatavilla, voi kipot ja kupit kietoa vaatteisiin ja pyyhkeisiin. Laukun päälle kannattaa vielä hankkia varoitustarra, mistä käy ilmi, että sen sisältö on särkyvää. Laukkuja ei kohdella lentokentillä mitenkään hellävaraisesti, vaan niitä paiskotaan ja heitellään.

Jotta shampoopullo ei aukeaisi matkalla, voi sen korkin teipata kiinni. Varmuuden vuoksi shampoot, hoitoaineet ja muut nesteet kannattaa pakata muovipussiin, jotta mahdollinen vahinko ei aiheuttaisi ongelmia. Mikäli olet lähdössä reissuun pelkillä käsimatkatavaroilla, et voi ottaa mukaasi normaalia shampoopulloa. Et ehkä edes tarvitse shampoota, jos aiot yöpyä hotelleissa, sillä ne tarjoavat shampoot ja saippuat. Käsimatkatavaroihin voi pakata vain 50-millilitraisia nestettä sisältäviä pulloja, ja pullojen on mahduttava litran minigrip-pussiin.

Käsimatkatavaroissa ei saa myöskään olla linkkuveitsiä, saksia tai esimerkiksi sytkäreitä. Haarukka saa olla, ruokaveitsi ei. Eräällä indonesialaisella lentokentällä oli useita kieltokylttejä, joilla kiellettiin ottamasta matkustamoon morttelia. Myöskään pahanhajuista durianhedelmää ei kannata ottaa mukaan matkustamoon, sillä eräs indonesialainen lentokone joutui taannoin tekemään hätälaskun matkustajien valitettua lemusta. Jotta ei joutuisi vaikeuksiin, kannattaa jättää pakkaamatta kaikki vähänkään kyseenalaiset tavarat.

Tarvitsevatko isot miehet myös isomman matkalaukun?

Matkalaukku

Ulkopuolinen voisi ajatella, että isojen miesten vaatteet vievät niin paljon enemmän tilaa kuin normaalikokoisten tai pienikokoisten miesten vaatteet, että isot miehet tarvitsevat myös normaalia isomman matkalaukun. Loppujen lopuksi 4XL-vaate ei kuitenkaan vie niin paljoa enempää tilaa kuin M- tai L-kokolapulla varustettu vaate. Ison miehen tarvitsee ehkä ostaa vaatteensa nettikaupasta, mutta matkalaukkuostoksilla hän voi mainiosti käydä samassa liikkeessä kuin lyhyemmät ja kevyemmät kaverinsakin. Lue vinkit vaatteiden pakkaamiseen ja matkagarderobin valintaan – vinkit auttavat pakkauspulmissa myös muita kuin isoja miehiä!

Pari käytännön vinkkiä vaatteiden pakkaamiseen

Ensin pari käytännön vinkkiä siihen, miten isot t-paidat, farkut ja hupparit saa mahtumaan matkalaukkuun. Paras kikka on tyhjiöpussi. Tyhjiöpussi litistää hupparit ja farkut yllättävän ohkaisiksi, koska kaikki ilma katoaa vaatteiden välistä. Yhteen matkalaukkuun tarkoitettuun tyhjiöpussiin mahtuu omakohtaisten kokemusteni perusteella M-kokoisen naisen kuukauden vaatteet tai L-kokoiselta mieheltä 7 paitaa, huppari, 7 alusvaatekertaa ja kahdet farkut. Isompia miesten vaatteita tyhjiöpussiin mahtuu hieman vähemmän, joten hän tahtonee ottaa kaksi tyhjiöpussia mukaan. Yksi tyhjiöpussi täynnä vaatteita mahtuu mainiosta matkustamoon mukaan otettavan laukun kokoiseen reppuun tai perässä vedettävään matkalaukkuun. Jos isokokoinen mies haluaa ottaa mukaansa useampia housuja, huppareita ja kauluspaitoja, kannattaa harkita ruumaan menevää matkalaukkua, mihin tyhjiöpusseja saa mahtumaan jopa 5 tai 6.

Toinen käytännön vinkki on vaatteiden rullaaminen ja hukkatilan hyödyntäminen matkalaukussa. Kenkien sisään voi tunkea kalsareita ja sukkia, sillä se tila jäisi muuten hyödyntämättä. Ilman täytteitä kengät voisivat myös litistyä laukussa, joten sukkien kenkiin laitolla saavutetaan paljon hyötyä.

Tarvitset vain puolet siitä, mitä luulet

Yleisin pakkausmoka liittyy siihen, että mukaan otetaan aivan liian paljon tavaraa. Ei ole mitään järkeä raahata perässään 23 kilon matkalaukkua, jos suurin osa mukaan otetuista vaatteista jää pitämättä ja kirjoista lukematta! Ruumaan otettava matkalaukku ei kuulu läheskään kaikkien lentolippujen hintaan, vaan siitä joutuu maksamaan erikseen. Kannattaakin pyrkiä matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Tämä on myös ympäristöteko, joten kaikkien ympäristön tilasta huolestuneiden kannattaa ilman muuta pyrkiä vähentämään mukaan otettavien vaatteiden määrää. Finnair on selvittänyt, että jos jokainen sen matkustaja vähentäisi laukkujensa painoa edes kilolla, säästyisi vuodessa 1,2 miljoonaa kiloa lentopetrolia – määrä on huikea, koska sillä lentäisi kaksikymmentä Helsinki-Tokio-lentoa!

Pyykkikone

Jos on tottunut matkustamaan kymmenen kilon käsimatkatavaroilla ja 23 kilon matkalaukulla, eli ottamaan mukaan aina 33 kiloa tavaraa, voi kuulostaa radikaalilta palata mukaan vain alle kolmannes. Varsikin, jos matkan kesto on yli viikon, voi iskeä paniikki: mitä laittaa päälle, kun kaikki vaatteet ovat jo likaisia? Ratkaisu on kuitenkin simppeli. Pyykkiä pestään ulkomaillakin! Jos on varannut huoneistohotellin, saattaa asunnon varustelutasoon jo kuuluakin pyykkikone. Muussa tapauksessa hotellilla saattaa olla tarjolla itsepalvelupesula tai pyykkäyspalvelu, tai hotellin siivoojat saavat lisäansioita pesemällä asiakkaiden pyykkiä. Jos hotelli ei tarjoa minkäänlaista mahdollisuutta pyykinpesuun, on lähistöllä varmasti jokin pesula. Varsinkin Aasiassa ja Afrikassa on paljon yksityisyrittäjiä, jotka ansaitsevat elantonsa pyykkäämällä ja silittämällä turistien vaatteita. Kannattaa ottaa huomioon alueen yleinen hintataso ja tarvittaessa tingata tai äänestää jaloillaan. Ketjuhotellien luksuspaikat voivat pyytää vaatteen pesemisestä saman verran, kuin uusi vaate maksaisi torilla. Itä-Afrikassa ei kannata maksaa yhden paidan pesettämisestä kolmea, neljää dollaria, vaan etsiä halvempi pesula. Mikään ei toisaalta estä pesemästä vaatteitaan itse! Mukana voi aina kuljettaa pientä sappisaippuanpalaa, minkä avulla saa vaatteista pois ilkeimmätkin tahrat. Varsinkin etelän lämmössä vaatteet kuivuvat nopeasti.

Kun siis olet seuraavan kerran pakkaamassa vaatteitasi, kokoa kaikki haluamasi vaatteet vaikka sängyn päälle. Karsi niistä sitten puolet. Ehkä ensi kerralla olet jo havainnut, että hyvin niukalla vaatevarastolla pärjää, ja olet valmis karsimaan jo kertaalleen karsituista vaatteista vielä puolet. Jäljelle jäänee viidet kalsarit ja sukat, kahdet housut ja muutama paita. Jos et ole lähdössä etelään, pitää mukaan ottaa vielä muutamia lämpimiä vaatteita, mutta ne saa helpoiten lentokoneeseen pukemalla ne päälleen. Jos kohdemaassa ei ole pakkasta, kannattaa toppatakki jättää ottamatta, ja pitää itsensä matkalla lentokentälle lämpimänä kerrospukeutumisen avulla. Laukkuun saa lisää tilaa vaihtamalla kirjat e-kirjoihin ja ostamalla shampoon vasta perillä.

Mikä on suosittujen Verpan-valaisimien taustalla?

Verpan valmistaa kuuluisan tanskalaisen suunnittelijan Verner Pantonin valaisimia, joita sillä onkin kerrassaan ainutlaatuinen tuotevalikoima. Verner Panton (1926-1998) oli valaisinsuunnittelun edelläkävijä, rohkea ja futuristinen. Verner Pantonin tavoitteena oli luoda maailmaan väriä, ja vaikka häntä syytettiin välillä hulluudesta ja epärationaalisuudesta, ovat hänen klassikkovalaisimensa edelleen rakastettuja ja arvostettuja ympäri maailman.

Klassisissa valaisimissa yhdistyy erinomainen design, ajattomuus, värikkyys, suorastaan kapinallinen muotoilu ja se jokin, mikä saa ihmiset yhä uudelleen palaamaan Verpanin asiakkaaksi. Verner Pantonilla ja Verpanilla on meille paljon annettavaa, vaikka vuosikymmenet vaihtuvat. Sitä lisäarvoa, mitä nämä kokeelliset ja ennakkoluuloiset valaisimet maailmalle antavat, ei voi mikään korvata. Verpanin valaisimet huomataan, ja ne puhuttavat.

Verner Panton

Verner Panton syntyi tanskalaisessa Gamtoften kylässä vuonna 1926. Panton haaveli taiteilijan urasta, mutta koska hänen isänsä vastusti ajatusta, päätyi hän lopulta opiskelemaan arkkitehdiksi. Verner Panton valmistuikin Kööpenhaminan taideakatemiasta vuonna 1951. Verner Panton suunnitteli valaisimia valaisinvalmistaja Louis Poulsenille, minkä lisäksi hän työskenteli kuuluisan tanskalaisen suunnittelijan Arne Jacobsenin kanssa, ennen kuin hän avasi oman suunnittelutoimistonsa vuonna 1955. Ensimmäinen Verner Pantonin oma tuotantoon mennyt valaisin oli Topan vuonna 1959, mitä seurasi Moon seuraavana vuonna.

Jos Pantonin piti valita muodon ja värin välillä, hän olisi valinnut tärkeämmäksi värin. Hän rakasti värejä, mutta pukeutui aina siniseen. Hänelle sininen edusti tyytyväisyyttä ja tyyneyttä, jopa rakkautta. Verner Panton koki, että hänen työnsä tärkein tehtävä oli rohkaista ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan – ja värejä! Verner Pantonin mielestä liian moni ihminen eli harmaan ja beigen ympäröimänä, peläten kuollakseen kirkkaampia värejä. Tätä hän halusi muuttaa tutustuttamalla ihmiskunnan jännittävimpiin, pirteämpiin ja eloisimpiin vaihtoehtoihin värikkäiden, kokeellisten ja suorastaan kapinallisten luomustensa kautta.

Verner Pantonin työt erottuvat

Verner Panton 1996-Erling Mandelmann

Verner Panton on eräs Tanskan värikkäimpiä ja innovatiivisimpia suunnittelijoita. Hänen voimakasväriset, usein muovista valmistetut tuotteensa ovat saaneet useita tunnustuksia epätavallisesta ja uraauurtavasta suunnittelustaan johtuen. Verner Pantonin suunnittelemat valaisimet olivat kuitenkin aikanaan jotain ihan uutta, käsittämätöntä ja ennennäkemätöntä. Muotoja ja värejä pidettiin psykedeelisenä. Muut 1960-luvun tanskalaiset suunnittelijat suosivat luonnonvärejä ja -materiaaleja ja tähtäsivät mahdollisimman yksinkertaiseen muotokieleen, kun taas Verner Panton ilakoi värien ja muotojen parissa sydämensä kyllyydestä. Pahat kielet eivät estäneet Verner Pantonia omistautumasta visioilleen, ja työ tuottikin hedelmää. Verner Pantonin kehittämä muotoilun kieli tunnetaan tänä päivänä ympäri maailman. Upeista, korkealaatuisista ja ainutlaatuisista valaisimista moni on valmis maksamaan kuukausipalkkansa verran.

Verner Pantonin kuuluisimmat valaisimet Verpanilta

Verner Panton on ikoni, samoin lukuisat hänen valaisimensa, joista mahdollisesti kuuluisin on Globe. Verner Panton suunnitteli tämän uskomattoman elegantin valaisimen vuonna 1969. Globe (Maapallo) on kattoon ripustettava valaisin, minkä kaltaista ei heti löydy. Globe-valaisimessa on läpinäkyvä pallo, minkä sisällä on polttimo ja erilaisia yksityiskohtia. Jokainen Globe-valaisin toimitetaan sarjanumerolla ja aitoustodistuksella varustettuna. Valaisin on koottu Verpanin tehtaalla Tanskan Horsenissa, eikä sitä ole ollut kokoamassa ihan kuka tahansa kesähemmu, vaan jompikumpi kahdesta naisesta, joilla on sertifikaatti koota Globe-valaisimia. Maailmassa on vain nämä kaksi naista, joilla on lupa kyseiseen touhuun ruveta. Kuten arvata saattaa, on tällä tyyli-ikonin aseman saavuttaneella valaisimella runsaanlaisesti hintaa. Globea myydään Suomessa noin 1700 eurolla.

Anniskelulain tiukennukset voimaan 1.1.2003

Alkoholilain muutokset kiristävät anniskeluravintoloiden lupaehtoja vuoden alusta lukien. Lailla selkeytetään luvansaannin edellytyksiä, mutta uusien säännösten avulla tuotevalvontakeskus ja lääninhallitukset voivat myös puuttua anniskelurikkomuksiin ja taloudellisiin väärinkäytöksiin nykyistä helpommin.

Ravintoloitsijalla tulee olla anniskeluun tarvittavat ammatilliset  ja taloudelliset edellytykset sekä vaadittava luotettavuus. Taloudellisista edellytyksistä ja luotettavuudesta säädetyt vaatimukset koskevat yhtiön keskeisten osakkaiden ja toimihenkilöiden lisäksi myös niitä,  jotka käyttävät yhtiössä tosiasiallista johto- ja määräysvaltaa. Lain kieltoja ja rajoituksia voidaan soveltaa aikaisempaa tehokkaammin ns. välikäsi- eli bulvaanijärjestelyihin.

Anniskelupaikan ympäristölle asettaa laki myös tarkempia vaatimuksia. Anniskelualuetta tai -aikoja voidaan rajoittaa, jos ravintolasta harkitaan aiheutuvan tavanomaista suurempaa häiriötä lähiympäristölle.

Vastaavan hoitajan vaatimukset koskevat uusia luvanhakijoita

Vastaavaa hoitajaa koskevia uusia ammattitaitovaatimuksia sovelletaan niihin lupahakemuksiin, jotka on jätetty lupaviranomaiselle 1.1.2003 jälkeen. Vaatimukset koskevat myös yrittäjää, joka toimii vastaavana hoitajana.

A- ja B-lupien osalta koulutuksen kautta hankittu ammattitaito edellyttää vähintään yhden vuoden päätoimista ravitsemisalan koulutusta, jonka opetusohjelmaan sisältyy alkoholijuomien anniskeluun liittyvää opetusta ja käytännön harjoittelua.

Vastaavan hoitajan ammattitaito voidaan hankkia myös kokemuksen kautta, mikä merkitsee vähintään kahden vuoden päätoimista työskentelyä alkoholijuomien anniskelussa. Sen lisäksi vastaavaksi hoitajaksi aikovalla tulee olla ravitsemisalan oppilaitoksen antama todistus, siitä että hän hallitsee alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset.

Niin sanotuissa C-paikoissa vaatimukset ovat lievemmät. Lain mukaan näissä anniskelupaikoissa riittävä ammattitaito voidaan todeta ravitsemisalan oppilaitoksen antamalla todistuksella siitä, että henkilö hallitsee alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset.

Vastaavaa hoitajaa koskevat lain muutokset eivät käytännössä vaikuta 1.1.2003 toiminnassa oleviin ravintoloihin tai sitä ennen vireille tulleisiin lupahakemuksiin. Näihin anniskelupaikkoihin sovelletaan aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä ja uusia säännöksiä aletaan näihin luvanhaltijoihin soveltaa vasta vuoden 2004 alusta.